ympäristöakatemia
Etusivu Ympäristöakatemia yhteystiedot yhteystyökumppanit linkit
 

Ympäristöakatemia

Ympäristöakatemia on vuosittaisten seminaarien sarja, jonka tarkoituksena on lisätä ympäristötietoutta poliittisessa päätöksenteossa sekä ympäristöaiheisten asioiden tiedonkulkua yhteiskunnassa.

Ympäristöakatemia on alun perin kolmen ympäristöjärjestön, BirdLife Suomi ry:n, Luonto-Liitto ry:n ja Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n, vuonna 2006 perustama yhteistyöhanke. Ensimmäinen Ympäristöakatemian seminaari järjestettiin vuonna 2006 aiheenaan metsien suojelun ja monikäytön tulevaisuus Suomessa (seminaarin tiivistelmä). Osanottajilta kerätty palaute oli erittäin positiivista, seminaarin laaja-alaista näkökulmaa kehuttiin ja seminaarisarjan toivottiin jatkuvan ja kehittyvän eteenpäin. Syyskuussa 2008 Ympäristöakatemiaa hoitamaan perustettiin Ympäristöareena ry, perustajajäsenenä edellämainittujen lisäksi myös Natur och Miljö rf.

     
Tarkoitus ja tavoitteet  
Toiminta  
Julkaisut  
Seminaarit
Asiantuntijat
 
osoitetiedot